lauantai 12. lokakuuta 2019

Termostaatin korjaus

Syyshuoltoa tehdessä huomasin, että termostaatti oli hajonnut ja koneen ilmaohjaimet olivat kokoajan auki asennossa. 2013 vuonna ostettu uustuotanto termostaatti oli vetäissyt viimeisen henkäyksen jossain vaiheessa kesällä. Haitariosasta en löytänyt murtumia joten heräsi epäilys, että olisiko tuo vain pettänyt jostain juotoksistaan. Ei kehtaisi taas tilata Jenkkilästä uutta 140 euron type 4 koneen termostaattia. Tässähän olisi oiva paikka opetella termarin korjaus.

Kaasupoltin kouraan ja termostaatti palasiksi.


Puhdistus ja tarkastus osille. Samalla rassasin vaijeripäästä täyttöreiän auki. Juotin tötterön takaisin kasaan. Isopropyylialkoholi passaisi lukemani perusteella nesteeksi termarin sisälle.


Muutama millilitra täyttöreiästä sisään ja puristus kasaan.


Täyttöreikä tinalla umpeen ja koeponnistus keittokattilassa. Tuntuisi olevan tiivis ja laajenee lämmetessään lähes oikeilla lukemilla ja painuu kasaan jäähtyessään.

Ruuvasin termarin takaisin koneen kylkeen ja kasassa olessaan mittakin on ihan Bentleyn manuaalin mukaisissa lukemissa eli noin 35mm. Hyvä hyvä, katsotaan kauanko taas kestää.

torstai 3. lokakuuta 2019

Battery monitor II

Oikeassa olin aavistusteni kanssa. Ohjauksessa tuntui välystä ja sille löytyi ihan syykin. Simpukalta tulevan ohjausvarren pallonivel oli löysällä apusimpukassa. Väljää ei ollut paljon mutta kun se kaikki kertautuu moninkerroin ratille saakka päästyään. Sokka oli paikoillaan ja en keksinyt löystymiselle mitään muuta syytä kuin maalin kulumisen pois apusimpukan varren ja nivelen välistä. Aikoinaan tuo apusimpukan varsi tuli ruiskittua kauttaaltaan ja samalla nivelten reiätkin saivat paksun maalikerroksen. Käsi pystyyn virheen merkiksi.


Kiristin nivelen, rasvasin keulan ja tadaa, ohjaus oli jälleen priima kunnossa! Samalla maalasin kiveniskemiä saaneen kallistuksenvakaajan, kesällä tuli muutaman kerran leikittyä aura-autoa kapeilla sorateillä.

Valojen kuntoa kun tarkastelin, katsastus päivä lähestyi, niin huomasin että jarruvalot olivat jälleen kerran pimeänä. Vuosi sitten sama juttu. Yleismittarin kanssa auton alle ja siellä se anturi oli taas pimeänä.


Uusi anturi tilalle ja valot alkoivat toimia. Tällä kertaa erimerkkinen anturi, katsotaan kauanko kestää. Leima tuli haettua ja taas saa kurvailla vuodenpäivät eteenpäin.

Kesällä kaveri vinkkasi Battery Monitor nimisestä palikasta ja puhelimen sovelluksesta. Tämähän kuulosti just passelilta hupiakun valvontajärjestelmältä. Rojut tilaukseen eBaystä, maksoikohan jotain 20€ kotia tuotuna.


Palikka akun napojen väliin.


Puhelimeen AppStoresta sovellus ja nyt puhelin ilmoittaa automaattisesti akun varaustason, kun saavun auton lähistölle. Sovelluksen käynnistämällä saa sitten kaivettua lisää tietoa akun tilasta. Parin viikon käytön jäljiltä vaikuttaisi toimivalta toteutukselta. Ei tarvitse enää jännittää mikä on hupiakun kunto.