sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lisää verhoilua ja startin ehostus

Lohkonpuolikkaita putsailin viikolla parina iltana. Vielä arvon, että käytänkö öljykanavat auki vai riittäisikö paineilma ja kunnon pesu niiden puhdistukseen.

Muutaman tovin käytin vaijereiden virittelyyn alustassa. Käsijarruvaijerit kiinnitin kahvaan alustavasti mutta taidan kuitenkin vielä asentaa suojaputkien etuosaan jonkinsortin pölysuojat joten en säätänyt käsijarrua sen enempää. Kaasuvaijerin vedin paikoilleen, ompahan taas yksi osaläjä hyllystä pois pyörimästä.

Etuosasta taka-akselin eteen tuleva kaasuvaijerin suojaputki oli ehjä mutta taka-akselin ja vaihteiston tienoo oli ilman putkea joten sommittelin loppupätkän vähän sinnepäin. Sopivaa putkea löytyi puretusta pesukoneesta. Katsotaan miten tuo nyt tulee asettumaan ja mistä kolosta sen kaasarin kupeeseen työnnän. Meniköhän tuo vaijeri oikein päin....

Selvisi muuten miksi kaasupolkimen tienoo näytti hieman oudolta. Olin vuosi sitten ostanut kaasupoljinkitin vuosimallin perusteella ja toissapäivänä tajusin, että kaasupoljinta on sitten olemassa kahta eri mallia. Mulla on tottakai väärä versio, menee poljin siis vaihtoon.

Käytin alkuperäisen startin auki ja totesin sen olevan hyvässä kunnossa. Puhdistin osat ja ruiskin pintaan uudet maalit.

Olohuoneessa viikonpäivät pyörinyt apukuskin penkki alkoi häiritsemään niin paljon, että rouva ompeli yhdestä riippumatosta jälleen päällisen minkä sitten nidoin kiinni. Ruuvasin penkin autoon ja tein kumpaankin etujakkaraan vielä hionosäätöä. Penkit liikkuvat nyt eteen- ja taaksepäin nätisti, ilman voimankäyttöä.

Onko tarpeeksi psykedeelinen väritys?

 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kuskinpenkki verhoiltu

Viikko vierähti taas kaikkea pientä nysväten. Kauheasti kului tunteja mutta mitään näkyvää ei tuntunut syntyvän. Öljynjäähdyttimen putsasin ja kiinnikkeiden alta paljastui sen verran rupea, että taidan kuitenkin kasata koneen uudella coolerilla.

Huohotintötterön putsailin ja maalasin.

Kampuran hain perjantaina koneistamosta. Viikon hyvät uutiset olivat, että kampi oli kaikinpuolin OK, stanu mitoissa ja kaulojen kiillotuksella selvittiin tällä kertaa. Pyyhkäisin pintaan varastorasvat ja jätin odottamaan koneen kasausta.

Viikonloppuna kietaisin kuskin penkkiin verhoilut, värimaailmana sama mikä takapenkissäkin. Rouva hoiti ompelukoneen käytön ja riippumatto muuttui penkinpäälliseksi. Pulttasin penkin paikoilleen, vielä turvavyöt ja juomateline tuohon penkin kylkeen ;)

 

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kannet puhtaaksi

Kuluneella viikolla sain taas muutamia osia putsailtua ja jopa asennettua paikoilleen. Miljoonalaatikossa pyörinyt rupinen tuhkis puhdistui sen verran, että sen kehtasi asentaa paikoilleen. Yksi muovinenkin olisi ollut mutta tykkäsin tästä vaihdekaaviolla varustetusta metallisesta. Pitäähän rouvalle olla kartta, jotta osaa keppiä hämmentää ;)

Kannet riisuin ja tutkin tarkemmin. Venttiilinohjurit ja venat menevät vaihtoon. Toisessa kannessa oli kaksi katkennutta pakosarjan pinnapulttia aika piukassa, yksi ilta vierähti niitä irti nitkutellessa. Kummastakin kannesta nappasin vanhat pakosarjan pinnapultit pois ja vaihdan ne uusiin. Tässä vaiheessa huomattavasti helpompaa kuin sitten joskus tulevaisuudessa auton alla.

Putsailin riisutut kannet tämän jälkeen perusteellisesti. Seuraavaksi katsotaan minkälaisen tarjouksen koneistamo tekee vai vaihdanko ohjurit itse.

Koneen öljyvuotoja oli edelliset omistajat tukkineet silikoonilla ja nyt lopulta pääsin jyvälle mistä se paksu öljykerros toisella puolella lohkoa oli peräisin. Putsailin tönäreiden suojaputkia sillä ajatuksella, että jos näistä saisi vielä kalua. No, sieltä viimeisestä yksilöstä löytyi sitten ihan rehellinen reikä. Pari muutakin oli sen verran syöpymiä ja lommoja täynnä, että vaihdan kaikki uusiin.

Vaihteenvaihtajantangon otin vihdoista viimein työn alle. Riisuin tangosta vanhat puslat, puhalsin puhtaaksi ja sipaisin pintaan mustan maalin.

Tuohon sitten ripustellaan uudet hilut ja kumit kaveriksi jahka maalit ovat kuivuneet.

 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sähköä!

Alkuperäiset takavalot sain putsattua käyttökelpoiseen kuntoon kohtuu helpolla. Lasikuulia, tinneriä, astianpesuainetta ja yksi ilta. Toiseen takavaloon tilasin uuden peitelevyn puuttuvan tilalle ja kaikkiin uudet tiivisteet. Tänään laatikoita penkoessani löysin sitten tuon puuttuneen peitelevynkin bussin mukana tulleen miljoonalaatikon pohjalta. Täytyy varmaan tehdä inventaario kaikista romuista, ettei tule enempää tuplaosia haalittua...

Takavalot istuivat pienen punnerruksen jälkeen paikoilleen. Tökin samalla kaikkialle uudet polttimot.

Kytkin mittariston piuhat ja nopeusmittarin vaijerin. Ruuvasin mittariston kiinni ja tyrkkäsin ratin paikoilleen. Tulikin juuri mieleen, että ratin mutteri jäi kiristämättä...

Tässä vaiheessa alkoikin olla sen verran osia paikoillaan, että pääsin testaamaan sähköjen toimintaa. Kytkin akun paikoilleen ja tadaa, kaikki sähköt toimivat niin kuin pitikin, kerta laakista! Herkkä hetki, kun malmikasa alkaa osoittaa elonmerkkejä ;)

Alkuperäinen reilu 36 vuotta sitten DDR:ssä valmistettu torvi tosin pysyi hiljaisena. Vaihdoin tilalle uuden tarviketorven ja beeb beeb, jo alkoi bussi pitää ääntä.

Lohkonpuolikkaita ja kampuraa käytin ajelulla. Koneistaja meinasi, että lohko on niin hyvässä kunnossa, ettei sille kannata tehdä mitään. Hyvä hyvä, taputin karvaisia käsiäni yhteen. Kampura jäi kiillotettavaksi ja saanen sen takaisin joskus ensi viikolla.

Ruuvailin tänään vielä iltapuhteiksi käsijarrukahvan kiinni. Laitoin myös uuden kaasupolkimen paikoilleen. Jotenkin tuo kaasupolkimen vivusto ei luottamusta herättänyt, ihan niin kuin jotain puuttuisi mutta tuon ehtii vielä monta kertaa purkamaan joten ei jäädä sitä murehtimaan.

 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uusia kumeja ja muita hiluja

Koneremppa on edennyt hieman. Kampura on riisuttu puhtaaksi, samoin lohko. Näyttää siltä, että lähipäivinä kiikutan koko malmikasan koneistamoon.

Purkuvaiheessa hajonneen öljypumppuongelman sain ratkaistua. Kävi ilmi, ettei type4 öljypumppuja saa mistään uutena. Type1:sen pumpun tuohon olisi tainnut pikkuisen modaamalla saada sopimaan, valmiita pakettejakin maailmalla oli myynnissä. Aikani asiaan perehdyttyäni sain sellaisen kuvan, että uustuotantopumput ovat enempi vähempi roskaa verrattuna alkuperäsiin pumppuihin, tai ainakin uusia pumppuja haukuttiin enemmän kuin alkuperäisiä. Onneksi kimalainen ei tiedä ettei pysty lentämään ja minä en tiennyt ettei type4 pumppuja saa mistään, joten ostin uuden type4 pumpun ;)

Johtosarjasta puuttuneet piuhat saapuivat alkuviikosta ja tätä kirjoitellessa nuokin on jo vedelty auton alle. Tai no, peruutusvalojen piuhat vielä odottelevat tarkempaa sovittelua, kun takalamput eivät ole vielä paikoilleenripustelukunnossa.

Etuvilkut osin ehostin ja osin uusin. Pohjien muoviosat siistiytyivät pesussa ja toinen metalliosa sai hieman lasikuulta pintaansa. Uudet tiivisteet ja linssit kruunasivat kokonaisuuden. Jotenkin jäi kyllä mietityttämään, että olisiko sittenkin pitänyt laittaa "valkoiset" vilkkkujen lasit.

Käsijarrukahvan juurelle tuli uusi kumi, tai no eihän tuossa vanhaa edes ollutkaan...

Kaasupolkimen alle tuleva kumi natsasi kyllä lattiamattoon nätisti mutta ei lattiassa olevaan reikään. Mutta täytyy tuota nyt vielä sovitella, eiköhän siitäkin ihan hyvä tule.

Pyyhkijänvarsien mutterit peittelin suojakupeilla...