sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kohta mennään

Kone alkoi olla asennusvalmis mutta kytkinkopassa helmeillyt öljy hieman huolestutti. Kurkkasin painelaakerin taakse ja kytkinakselin stefahan siellä vähän päästeli öljyä lävitseen. Oiskohan tuolla jotain 10000 ajettu. Ei se pahasti falskannut mutta pikkuisen kuitenkin.


Vaihdoin stefan uuteen ja tsekkasin vielä startin puslankin.

Sunnuntain iltapuhteiksi tunkkasin koneen paikoilleen. Nyt uupuisi enää vetokoukku ja takapuskuri. Sitten sormet ristiin, että tekniikka pysyy kasassa ainakin vuoden eteenpäin ;)



sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kansi kunnossa

Muutaman mutkan kautta kiertänyt kansi olisi taas kotona. Kaikkien vastoinkäymisien lisäksi myös koneistamolla oli ongelmia työstökoneiden kanssa ja kansi jouduttiin lopulta käyttämään vielä kolmannen osapuolen työstettävänä.

Nyt on tiivistepinnat sipaistu suoriksi. 


Kansista lähti 0.30mm tavaraa joten sylintereiden alle piti lisätä saman verran tavaraa. Sattui käymään hyvä tuuri. Sylinteriputkien alla oli alunperin 0.20mm shimmit ja hyllystä löytyi 0.50mm shimmit joten riitti kun korvasin ohkaisemmat vain uusilla paksummilla.


Kannen sujautin paikoilleen uusilla kannentiivisteillä. Pyörittelin konetta vielä varmistuakseni ettei missään ole enää ohivuotoja.


Tsekkasin nostajat. Hyvä että tarkastin, nehän oli taas pehmeinä joten pääsin ilmaushommiin. Venttiilien säädöistä ei tule mitään jos nostajat ovat valuttaneet öljynsä pihalle. Alkaa muuten sujua aika ripeästi hydraulinostajien purku, täyttö öljyllä ja kasaus ;)


Sitten meni vielä tovi ruuvaillessa jäähypeltejä ja muita hilppeitä paikoilleen.


Napista käyntiin. Muuten hyvä mutta vasemmalta puolen kuului vieläkin pieni tsupsutus ja se loppui, kun nelosen tulpanhatun nappasi kone käydessä irti. Mittasin puristukset ja ne olivat OK kaikissa sylintereissä joten seuraavaksi lämmönvaihdin irti. Sieltähän se syy ääntelylle löytyi. Nelosen pakosarjan laippa oli murtunut irti putkesta ja puhalteli läpi. 

Käytin vanhaa kantta jiginä ja hitsasin laipan lämmönvaihtimeen kiinni. Lämmönvaihdin takaisin paikoilleen ja sormet ristiin.

Kone käyntiin ja tadaa, ylimääräiset äänet olivat kadonneet! Kaipaa vielä kaasareiden ja sytkän säätöä mutta muuten vaikuttaa hyvältä. Kesä tulee!








sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Moottori koekäytetty

Loppuviikosta sain moottorin sille mallille että, napista käyntiin ja säätämään.


Lauantai aamuna talliin ja nappia painamaan. Ylläri pylläri, ei lupaakkaan eikä kirveelläkään käyntiin. Venttiilikopat auki ja siellähän oli joka ikinen nostaja taas ihan pehmeänä. Olivat valuttaneet öljyt pihalle, kun nostajien asennuksesta oli mennyt reilu viikko. Asennusvaiheessa kaikki nostajat oli vielä olevinaan OK. 

Ei auttanut kuin purkaa nostajat esiin. Jokainen nostaja yksitellen atomeiksi ja öljyllä täyttö. Päältä painaen ei ilmaus näillä nostajilla tunnu onnistuvan joten täyttö käsipelissä on ainut varma konsti. 


Nostajia purkaessa yhdestä otti ja karkasi lukitusjousi. Kuului vain naps jostain takavasemmalta ja jousi oli lopullisesti kadoksissa. Onneksi hyllyssä oli hydraulinostajia mistä sain jousen ryöstettyä ja pääsin etenemään.


Koneisto takaisin nippuun ja yrittämään uudelleen. Edelleenkään ei lupaa. Tsekkasin tulpat ja ne oli aivan märät. Myös sylinteriputkissa näkyi kunnon bensalammikot. Syyttävä sormi osoitti seuraavaksi kaasareita joten nappasin hyllystä toisen kaasariparin. Sylintereiden ja tulppien kuivattelun jälkeen paukautti pari kertaa kaasariin päin. Sytkää kun aloin tarkastamaan, niin tajusin että venttiilithän aukeavat ihan väärässä järjestyksessä. Oli sitten runkolaakereiden vaihdon yhteydessä keskittyminen herpaantunut ja virranjakajan akseli oli livahtanut 180 astetta pieleen. 

Käyttöakseli magneetilla onkien varovasti ylös ja kiepautus 180 astetta. Hipaisu starttinappiin ja kone hörähti kerrasta käyntiin! 

Vaihdoin rempatut alkuperäiset Solexit takaisin ja niilläkin kone toimi kuin ajatus. Läppäakseleiden korjauksen jäljiltä nämä olivat kuin uudet. Säädöt sai hetkessä kohdalleen. Ennen läppäakseleiden korjausta näitä ei saanut säädettyä hyväksi millään. Parin euron puslilla oli uskomaton vaikutus säädettävyyteen ja kaasareiden toimintaan!


Koneen lämmettyä alkoi vasemmalta puolen kuulua pientä säksätystä. Aivan kuin pakosarja olisi falskannut aavistuksen. Jätin koneen yöksi jäähtymään ja sunnuntai aamuna kukonlaulun aikaan takaisin tutkimaan mistä ääni kuuluisi. 

Eihän siellä mikään pakosarja vuotanut vaan nelossylinteri puhalteli kannen ja sylinteriputken välistä.    Puristukset oli nelosessa baarin verran vähemmän kuin muissa sylintereissä ja nelosesta kuului aina suhahdus, kun konetta käsin pyörittelin. Jäähypellit irti ja siellähän se vika näkyi ihan silmälläkin katsoen.

 

Tuli koneistamoreissu. Kannen tiivistepinnassa tuntuu ihan selvä monttu sormellakin kokeillen ja siitä puhaltelee ohi. Taisi keväällä käydä tuuri ja silloisilla kannentiivisteillä tämä sattui just ja just tiivistymään. Täytyy sipaista kansista siivu pois ja lisätä saman verran tavaraa sylinteriputkien alle.


Ei tätä ihan vielä päässyt lusikoimaan takaisin konehuoneeseen... vaikeuksien kautta voittoon ;)