sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Diesel lämppäri poiki

Viikonloppuna heitettiin Aircooled Moments poikain kanssa retki Lahteen. Illalla leiriydyttiin Messilään ja saimme perustaa leirin hiekkarannalle. Takaluukusta aukesi näkymä järvelle!

 


Keli oli jo aika kolea joten pitkille kalsareille ja pipolle oli käyttöä. Mutta hyvin siellä tarkeni illan istua, vaihtaa kuulumisia ja syödä pitkän kaavan mukaan.




Kiinan diesel lämppäri teki lauantaina temput. Onneksi oli autossa häkävaroitin tai muuten oltaisiin varmaan ikiunessa. Alkuillasta napsautin lämppärin päälle, pikkutehoille ja kabiini alkoi lämmetä hienosti. Pihalla istuskeltiin ja 5-6 tunnin päästä alkoi häkävaroitin yllättäen huutamaan. Bussin ovet äkkiä auki ja ihmettelemään että mitä tapahtuu. Bussissa tuoksahti diesel ja muutenkin oli hieman katkua ilmassa. Lämmitin sammuksiin samantien ja sulake irti. Kiinanlaite saa lähteä maatakiertävälle radalle, ei tuollaisen kanssa uskalla enää leikkiä yhtään!

Airamin häkävaroitin haukkui siis hintansa, halpa henkivakuutus!!!





sunnuntai 29. elokuuta 2021

Elokuu

Bussi on ollut päivittäisessä ajossa ja toiminut kuin ajatus. Bensaa tankkiin ja kovaa ajoa. 

Kelien viilennyttyä huomasin että lämmityslaite pukkasi tavallista viileämpää ilmaa. Kuluneen kesän aikana ei lämmitystä ole ajaessa kaivannutkaan. Syyllinen löytyi kun kurkkasin kojelaudan alle. Siellähän oli lämmönvaihtimille lähtevä vaijeri poikki. Uudet vaijerit ovat jo kuriirin kyydissä ja tipahtavat kotiovelle toivon mukaan huomenna. 

Diesel lämmitin teki myös temput reilu viikko sitten. Lauantai iltana pysäköin bussin pihaan ja sunnuntai aamuna kun tulin autolle, niin ihmettelin hurinaa. No, siellähän se lämmityslaitteen puhallin pyöri itsekseen vaikka lämmitin ei ollut päällä. Oliskohan kiinan ihme ottanut itseensä kun tässä on ollut aika kosteat kelit viimeiset pari viikkoa. Nappasin sulakkeen pois ja täytyy jossain välissä tutkia antaisiko se jotain vikakoodia tai paranisiko vaiva kun kosteus haihtuu.


Viime talvena pieteetillä rakennettu uusi moottori on odotellut sisäänajoa tallin nurkassa. Reissaaminen kun hiljeni, niin oli aikaa taas ihmetellä sitäkin. Virittelin koneeseen pakosarjat ja muut koekäyttöhilppeet paikoilleen. 


Bensaa kanisterista ja sehän tärähti ekalla startilla käyntiin. Ajoin nokan sisään ja säädin kaasarit. Ääntä ja liikkuvaa kuvaa löytyy youtubesta. Suunnitelmat muuttuivat ja tämä tuleekin istumaan Bajan konehuoneessa. Bussissa paikoillaan oleva vakiokone toimii niin hienosti etten ala tätä kutiteltua konetta siihen vaihtamaan. 

Baja projekti on nytkähtänyt myös ihan kivasti liikkeelle. Kohta pääsee hiekkapuhaltamaan koria kun sain rakennettua kaatolaitteen.





maanantai 26. heinäkuuta 2021

Bug in Finn 2021

 Viime viikolla tuli vihdoinkin hankittua häkävaroitin autoon. Palohälytin on matkassa aina kulkenutkin mutta nyt lisälämmittimen myötä ajattelin että ei vara venettä kaada. Näyttää samalla sisälämpötilaakin.


Torstai iltana pakattiin auto täyteen tavaraaa ja perjantai aamupäivällä suunnattiin kohti Ruovettä. Suomen Volkkariyhdistyksen kesän päätapahtuma, Bug In Finn, palasi takaisin Haapasaaren leirintäalueelle. Paikalle oli saapunut jo edellispäivänä innokkaimpia harrastajia mutta vielä saaresta löytyi seurueellemme sopiva kolonen. Leiri pystyyn ja ihmettelemään menoa.


Perjantai ilta ja yö vierähti nopeasti tuttujen kanssa poristessa. Lauantai aamuna oli vieraskirjassa jo yli 250 autokuntaa ja aamupalakin oli loppunut kesken vaikka sitä oli kuulemma varattu kolmelle sadalle. Onneksi oli omat aamupalat mukana, tiedossa oli että pitkän yön jälkeen saattaisi tehdä mieli ennemmin nukkua kuin syödä aamupalaa aamu kahdeksalta. 

Hauska reissu kaikin puolin. Lauantai iltana pidettiin perinteiset lettukestit, auringonlaskua katsellen.


Puolen yön jälkeen istuskeltiin saaren toisessa päässä katsellen kuun nousemista Ruoveden keskustan valojen ylle.


Huippureissu kaikin puolin. Vanhoja ja uusia tuttavuuksia ja paljon hienoja volkkareita!

Sunnuntaina tein pikaisen jarruhuollon kun kotia pääsimme. Vanhat jarrupalat olivat alkaneet vinkumaan kesän aikana niin älyttömästi että nyt meni hermot. Joskus reilu 5 vuotta sitten nämä laitoin ja vinkuivat jo  silloinkin ajoittain mutta satularasvan kanssa pysyivät sitten hiljaa monta vuotta. 


Ruovedeltä sattui löytymään kympillä hyvälaatuiset palat, mitä ilmeisimmin vanhaa varastoa. 


Niks, naks, meniköhän 15 minuttia ja uudet palat olivat alla. Kyllä nyt kelpaa taas jarrutella, ei kuulu kirkumista kun karavaanin kulkua hidastetaan.


Jos vielä pikkuisen lisäisi pissapoikaan nestettä ja lisälämmittimelle dieseliä tankkiin. Sitten taas matkaan!





perjantai 23. heinäkuuta 2021

Pohojoseen...

 Sunnuntai aamuna, 18.7., bussi starttasi 07:57 ja keula suunnattiin kohti Oulua. 16:00 pitäisi olla Rovaniemellä rippijuhlissa joten lappu lattiaan ja menoksi. Tupoksen ABC:llä nopeasti tankki täyteen ja 15:21 oltiin Rovaniemen Prisman parkkipaikalla. Nopeasti juhlavaatteet päälle ja 15:45 oltiin jo onnittelemassa juhlakalua.

Juhlat juhlittiin ja yö nukuttiin juhlapaikan pihassa. Diesel lämmitintäkin pääsimme kokeilemaan, kun ennen nukkumaan menoa käytin auton lämpöiseksi ja samalla sai kosteuden pois sisältä. Hyvin nukutti!


Tukevan aamiaisen jälkeen kurvasimme pukin pajalle, perinteeksi muodostuneeseen joulukorttikuvaan. Viimeisen viidentoista vuoden aikana on käyty Rovaniemellä joka kesä, poislukien 2020 koronavuosi. Lähes yhtä monta kertaa on käyty myös ottamassa kuva pukin kanssa, tällä kertaa ensimmäistä kertaa ilman jälkikasvua!




Rovaniemeltä auton keula Yli-Tornion suuntaan. Matkalla pysähdyttiin jäätelölle Lohijärven kyläkaupalla.


Yli-Torniolla perinteinen Aavasaksan pysähdys ja maisemien ihmettely.



Yli-Tornion K-kaupan pihassa pidimme pikaisen ruokatauon. 


Mitään sen suurempaa suunnitelmaa ei ollut ja tarkoitus oli käydä sanomassa heipat tutuille ja ajaa yötä myöten takaisin Jyväskylään. Yllättäen huomasimmekin olevamme leirissä Torniojoen rannalla ja lämmittämässä rantasaunaa. Reissut ilman suunnitelmia on parhaita, fiilispohjalla ja aamulla ei koskaan tiedä mistä itsensä löytää illalla. 

Skumppaa, makkaraa ja saunoimme yömyöhään.



Auringon laskiessa vielä kastautuminen joessa.


Sitten päät tyynyyn, upeissa maisemissa...


Hyvin nukutun yön jälkeen leirin purku ja laskettelimme takaisin Jyväskylään, yhden pysähdyksen taktiikalla. 







torstai 22. heinäkuuta 2021

Roikka Ralli 2021

 Helteet vain jatkuivat ja kotosalla kun on satuttu olemaan, niin ilta/yö uinnilla on käyty useampaan otteeseen. Lähistöltä löytyy mukava, kirkasvetinen järvi missä auton saa aivan rantaan parkkiin. Melkein voi kabiinista hypätä uimaan.




16. - 18.7. viikonloppuna oli Kauhajoella Roikka Ralli 2021, itäpyöräilijöiden kesän kohokohta. Pakkasin bussin jo hyvissä ajoin ja torstaina, vuorokautta ennen tapahtuman alkua, kurvasin Nummijärvi Campingiin pystyttämään leiriä. Vihreä parranpäristin kulki mukana trailerilla.

Mukava leirintäalue, siistiä, hyvä uimaranta ja komeita auringonlaskuja!



Perjantain ja lauantain aikana paikalle saapui reilu 150 pyörää, pääsääntöisesti sivuvaunulla varustettuja Ural ja Dnepr merkkisiä päristimiä. Kivaa oli ja pääsi pitkästä aikaa nauttimaan sivuvaunukyydistä!



Lauantai iltana pakkasin leirin, kun sunnuntaina oli tarkoitus olla klo. 16:00 Rovaniemellä rippijuhlissa. Lähintä bensa-asemaa kysellessäni sain vinkin että Karvialla olisi lähin. No, yhdistelmä Karvialle ja siellä naviin sitten Jyväskylä. Tässä vaiheessa tulikin sitten tehtyä emämunaus. 

Navi näytti kolme vaihtoehtoista reittiä ja haksahdin lyhimpään. Aikani mutkatietä kurvailtuani asfaltti loppui kuin seinään ja alkoi aivan käsittämättömän huonokuntoinen soratie. Pari kilometriä etenin kävelyvauhtia kunnes meni hermo ja sain käännettyä auton kärryineen ympäri. Trailerin lokarista tippui tärinässä kromilistatkin mutta muuten selvisin ilman vaurioita. Lopulta ylimääräistä lenkkiä tuli varmaan 60-70 kilometriä... 

Sitä kun olisi älynnyt naputella Jyväskylän suoraan naviin Nummijärvellä, niin sieltähän olisi tullut ihan hetken päästä Juustoportin Neste ja hyväkuntoinen tie olisi vienyt perille saakka ainakin tuntia nopeammin. Perille lopulta selvisin ja ilta kympiltä oli tavarat purettu ja auto pesty Rovaniemen reissua varten. 


Keski-Pohojammaalle

 Naissaaren volkkari meetistä kun kurvasin kotipihaan, niin nostettiin matkatavarat autoon ja suunnattiin iltaa myöten kohti Keski-Pohjanmaata. Viitasaarella ilta ysiltä pikapysähdys, auringon paisteessa. 


Auringonlaskua seuraillen Toholammille missä pysähdyttiin pariksi yöksi. Seuraavaksi keula kohti Halsuaa, kyläkaupasta jäätelöt.


Lämpöä oli lähes 30 astetta joten uimaranta kutsui. Halsuanjärven rantaan sai auton ajettua aivan veden tuntumaan. Huippuhyvä uimaranta! Vesi oli lämmintä ja tarpeeksi pitkälle kun käveli, niin pidempikin matkalainen pääsi uimaan.


Halsuan keskustan tuntumaan laitettiin leiri pystyyn ja nukuttiin yö tuparikohteen pihassa.

Loppuviikosta kurvailtiinkin sitten takaisin kohti kotia. Ilta pyykinpesua ja lauantai aamusta suuntasimme kohti Joutsaa ja Chopper Showta. Traileri bussin perään ja vietiin pyörä (The Hulk) näyttelyyn.

Lauantai vierähti helteisessä Joutsassa ja illaksi kurvattiin takaisin kotipihaan. Sunnuntai aamuna tuumasin, että mittarissa alkaa olla reilu 5000 kilometriä joten olisi hyvä hoitaa öljynvaihto pois alta ennen seuraavia reissuja. Kuvittelin että aamusta olisi hyvä vaihtaa öljyt pihalla. Mitä vielä, varjossa oli +29 ja tallin edessä auringossa mittari näytti +39!!!


Öljyt valui hyvin koneesta, samoin hiki öljynvaihtajalla 😄


 



keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Pulkkilanharju

Edellis reissulla tuskailimme bussin termomattojen kanssa. Kuumalla kelillä lähtee järki kun termomattoja virittelee auton sisällä ikkunoihin ja imukuppien nuoleskelu on alkanut pikkuhiljaa nyppimään. Lisäksi termomattojen pakkaus syö ison tilan penkin alta. Päätimme kokeilla hieman kevyempää ratkaisua. 

Motonetistä pari magneetti kiinnitteistä auton tuulilasinsuojaa, 5,99€/kipale. Suojat ovat niin isoja että  halkaisemalla saa "folion" kahteen sivuikkunaan. Suojissa on valmiina magneetit nurkissa joten niiden avulla saa suojan heitettyä paikoilleen ja irtomagneeteilla sitten vain loput nurkat kiinni. Irto magneeteiksi nappasin Kärkkäiseltä voimakkaat neodyymi magneetit. Reunoihin ommeltiin saumat ettei halkaistu kangas lähde purkautumaan.

Prototyypit oli tehty äkkiä ja eikun testaamaan.


Nämä on nopea heittää ulkopuolelta paikoilleen ja kuljetuskunnossa ero edeltäjään on hurja. Kahteen pikku pussiin mahtuu neljän ikkunan suojat. Vanha termomatto "säkki" saa siis jäädä seuraavalla kerralla autotalliin.


Loppuviikosta olikin aika jokavuotiselle Aircooled Momentsin poikien kesätapaamiselle. Torstaina bussin keula kohti Sysmää ja Pulkkilanharjua. 

Jyväskylässä taivas oli harmaa mutta Sysmää lähestyessä alkoi sinistä taivasta näkyä ja aurinko lämmitti mukavasti. Perjantai pörrättiin ympäri Pulkkilanharjua ja räpsittiin kuva jos toinenkin.


Torstai - lauantai, pari yötä siis, vietettiin leirissä Camping Sysmässä. Huippusiisti leirintäalue hyvillä palveluilla ja hienolla paikalla!


Magneetti kiinnitteiset termomatot toimivat hienosti. Hoitavat hommansa aivan yhtä hyvin kuin imukuppikiinniteisetkin matot. Pitävät kuuman ulkopuolella ja ikkunat eivät olleet märkänä/huurussa yön jäljiltä. Bussi on nukkumiskunnossa 10-15 minuutissa, samoin leirin purku tapahtuu yhtä nopeasti.

Lauantai iltana kurvailin aurinkoisessa säässä takaisin kotia. Sunnuntaina käytiin vielä harrastamassa volkkareita Keski-Suomen jaoksen kuukausitapaamisessa, tällä kertaa potkittiin renkaita Naissaaressa, Vaajakoskella. 










keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Pohjois-Karjalaan...

 Juhannus vietettiin Kolhon suunnalla. Säätiedoitukset meni onneksi täysin pieleen ja aurinko paistoi koko juhannuksen.


Aurinko kun näytti jatkavan paistamistaan, niin päätimme suunnata seuraavaksi Kuopioon. Torille kahville ja lörtsyille. Tuomikirkon kupeesta löytyy aina bussin mentävä aukko.


Lörtsyjen jälkeen teki mieli kiipeilemään joten auton keula kohti Pohjois-Karjalaa ja Kolia. Alkuillasta ehdittiin vielä kiikkumaan Kolin näköalapaikat. Valoisat kesäyöt on ihan huippuja!


Komeat oli maisemat!


Yöksi leiriydyttiin Koli Campingiin, Pielisen rannalle. Vessat ja suihkut löytyivät vierestä ja auto saatiin sähköihin. Onneksi matkassa oli omat eväät, lähistöllä ei meinaan ollut mitään ruokapalveluita tarjolla.



Aamupalat nassuun ja suunnattiin bussin keula kohti Tahkoa, kiipeilyn makuun kun nyt oltiin päästy. Auto parkkiin Tahkon rinteiden juurelle ja leiri pystyyn. Pikkuisen purtavaa kylmälaukusta ja sitten kiipeiltiin huipulle portaita pitkin, 1054 porrasta tiesi Google kertoa. Ei tehty tarkastus laskelmaa ;) Taas oli komeat maisemat ja alas kun päästiin, niin talviturkki katosi Tahkolahteen. Lämpömittari taisi näyttää +28 ja taivas oli pilvetön.





Tahkolta lasketeltiin takaisin Kuopioon. Puijolla käytiin pissillä, kun torilla ei ole yleisövessoja tai ainakaan en ole sellaisia sieltä koskaan löytänyt. Täysin käsittämätöntä että siellä on kahvikojua toisen vieressä mutta ei wc tiloja....


No, käytiin siellä torin kupeessa kuitenkin ravintolassa syömässä. 38 euroa kun latoi tiskiin, niin sitten sai ravintolan vessassa käydä ilmaiseksi 😁 Ravintolarahat oli alunperin suunniteltu Rauhalahdessa yöpymiseen mutta tällä kertaa päätettiinkin syödä vieraan tekemää ruokaa ja ajeltiin iltaa myöten takaisin kotia. 

Jotain 840 kilsaa taisi pyörähtää mittariin tällä reissulla. Lähes kokoajan sai ajella ikkunat auki ja luu pihalla!