lauantai 4. kesäkuuta 2016

Uudet iskarit ja koe nukuntaa

Viikko sitten viikonloppuna koenukuttiin taas juniorin kanssa omassa pihassa. Testattiin 400W pakkasvahtia lämppärinä. Lämppäri toimi hyvin, äänetön mutta pirun hankala sijoittaa mihinkään ettei päälle kerry tavaraa. Nyt roikotettiin pöydän jalassa. Lämppäri toimi hienosti ja uni maittoi Haynesin manuaalin välissä ;)

 

Viime viikonlopun reissulla katkesi kamelinselkä juomapullojen kanssa. Sen verta monta kertaa meinasi juomapullo pyörähtää jarrupolkimen alle, että virittelin pullolle telineen. Fillarin pulloteline istui nätisti kuskin penkin etureunaan. Täytyy jatkaa samalla reseptillä takaosaston kanssa.

 

Kasvaneiden hevosvoimien ja matkanopeuksien myötä Motonetin halvimmat peräkärryiskarit keulassa alkoivat tuntua turhan lepsuilta. Pitkän etsinnän jälkeen löysin lopulta yhden mahdollisen vaihtoehdon, EMPI 9650 vaikutti paperilla passelilta, pituus 245-375mm. Saatavuus osoittautui haastelliseksi mutta onneksi Aircooled.fi olikin tilannut näitä ja kontin suomeen saavuttua iskaripari suuntasi Postin kyydissä omaa tallia kohden.

Odotellessa iskaripakettia nostin bussin keulan ilmaan, kesäprojektin viereen. Meillä on näköjään aina jonkun härvelin alustaremppa meneillään ;) Rasvailin odotellessani jarrupalat ja satulat. Jostain syystä nämä uustuotantopalikat alkavat ujeltaa jarruttaessa hyvinkin pian kun kelit lämpenevät jos välissä ei ole satularasvaa.

 

Tänään paketti lopulta saapui ja pääsin ruuvaamaan iskarit alle. Musta iskari on se Motonetin kaikista halvin kärrymalli ja valkoinen uusi EMPI. Voi pojat, kylläpä muuttui keula edukseen. Tämähän on kuin eri auto, sweet! Poissa on niiailut töyssyissä ja muutenkin levoton käytös sivutuulella suuremmissa nopeuksissa. 

 

Sivuteltasta on tullut jo pari vuotta haaveiltua ja viikko sitten päätin lopultakin lopettaa tämän kuumeen. Tilasin JK:lta uuden retroteltan bussin kylkeen. Tänään koepystytin laitoksen ja hyvältä vaikuttaa. Nyt on neliöitä, voi pakottaa koko pesueen yöreissuille! Kattoteline hieman hankaloitti teltan ja bussin välistä liitosta mutta tein pari spesiaali kiinnitysputkea joilla ongelma ratkesi ainakin osittain.

 
Täytyy vielä viritellä kiinnikkeet suoraan kattotelineeseen, niin ei pääse mahdollinen vesisade kertymään tuohon väliin.

Nyt pari olutta ja yöradiota kuunnellen testaan uuden makuupussin kylkiteltassa.

 

2 kommenttia:

  1. Moikka,

    Hieno pallokeula ja blogi sulla. Meillä on vuoden 1976 pallokeula ja tilattiin äsken Just Kampersistä kattoteline ja sivuteltta. Luin blogista että oot keksinyt jonkin spesiaali kiinnitysputken jolla saat teltaan kiinni, vaikka kattotelinekin on paikalla. Pystytkö vinkkaamaan miten kiinnitys kannattaa tehdä ja laittaa vaikka kuvia kiinnityksestä. Kiitos. Aurinkoisia ajokelejä!

    -Ville

    ps. Meidän pallokeulan (Helga) seikkailuja voit seurata meidän blogissa ttps://tutaokor.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vain, tämä kommentti oli mennyt ihan multa ohi. Tuolloin tekemäni virityksen hylkäsin melkein samantien ja nykyään käytän teltan mukana tullutta tankoa minkä laitan kiinni kattotelineeseen ja etuosasta bussin vesikouruun.

      Poista