tiistai 21. maaliskuuta 2023

Sähköpuolelle päivitystä

Koko talvi ollut aikaa värkätä mutta nyt ne kaikki pikkuhuollot ja parantelut sattuvat viime hetkille ennen ajokauden alkua. Aikoinaan kun bussin kasasin, niin liukuoven sarana jäi maalaamatta. En osannut päättää väriä ja sarana jäi lopulta vain lasikuulapuhalletulle pinnalle. Yllättävän pitkään se käsittelemätön pinta kestikin Suomen kesässä. Viime kesänä pikkuisen patinaa pintaansa saanut sarana alkoi sotkea auton kylkeä siihen malliin että nyt piti asialle tehdä jotain. 


Ovi irti ja sarana siis palasiksi. Sattuipa huolto hyvään saumaan. Saranan muovinen liukupinta oli jossain vaiheessa haljennut ja takaosa pysyi käytännössä paikoillaan pyhällä hengellä. Vähän jos olisi sivusuunnassa nykäissyt, niin ovi olisi tipahtanut alas. Lisäksi kaikki saranan ja oven lukon pultit olivat löystyneet vuosien paukuttelun jäljiltä.


Saranan väriä en osannut edelleenkään päättää joten puhalsin puhtaaksi lasikuulilla ja perään laskin vain 2K kirkaslakan. Nyt se kestää ainakin sen kymmenen vuotta ;)


Pari päivää odottelua ja postipoika kiikutti uuden liukupalan saranan takaosaan. 


Sarana kasaan ja ovi takaisin paikoilleen. Tällä kertaa joka pulttiin ja mutteriin laitoin ruuvilukitetta.


Vauhtiin kun oli päästy, niin nyt oli korkea aika tehdä pieni päivitys hupiakun latausreleelle. Monta vuotta pyöritin 70' tyylisellä halpisratkaisulla. Sulake + parin euron rele ajaa asiansa ihan hyvin paitsi jos onnistuu ajamaan hupiakun aivan nollille, sitten saattaa sulake tai rele paukkua. Erotusreleissä tuntuu olevan paljonkin vaihtoehtoja mutta Bilteman rele houkutteli edullisella hinnallaan. 


Erotusrele istui nätisti samalle paikalle missä vanhakin rele oli ollut. Samalla vaihdoin akkujen välikaapelit 10 neliöisiksi. Nyt ei pitäisi minkään komponentin kyykätä käynnistyksen yhteydessä vaikka hupiakku olisikin päässyt aivan tyhjäksi.


Samassa yhteydessä tuli uusittua hupiakkukin. Vanha akku osoitti hyytymisen merkkejä jo viime kesänä ja nyt sattui Rustassa olemaan Woima akut -50% alessa. 50 eurolla sai uuden 80Ah akun! Vanha energie+ akku oli kaiken lisäksi alkanut laskemaan nesteitään pihalle, mikä paljastui vasta kun nostin akun pois konehuoneesta.  


Viikonloppuna keksin uuden asennuspaikan pienelle TOHO lämmittimelle, tätä tulikin jo pari viikkoa pyöriteltyä ympäri autoa. Aiemmin lämmittimelle oli pistorasia ohjaamon jalkotilassa mutta nyt kun siellä oli bambuhylly, niin pistorasiaa ei saanut enää oikein mihinkään fiksuun paikkaan. Lopulta pistorasia istuikin kivasti apukuskin penkin jalkaan ja siihen saa tökättyä lämmittimen kiinni. Sopivan suojainen paikka eikä tuota pääse potkimaan ohikulkiessaan. Mukava lisä silloin kun ollaan kiinni valtakunnan verkossa ja pitää saada pahin kosteus ja kalseus pois sisätiloista. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti