perjantai 23. elokuuta 2013

Akkutelineet ja takakulmat

Aikani uusia akkutelineitä soviteltuani päädyin lopultakin laikkaamaan takakulmat kokonaan pois. Oikeanpuoleinen takakulma oli alaosasta sen verran haperoa että siinä ei paljon menettänyt. Vasenpuoli oli tervettä tavaraa mutta kertaalleen johonkin kolaroitu eli oli muodoiltaan lähempänä perunapeltoa joten sekin sai lähteä. Nyt pääsi korjaamaan täältäkin päästä vielä piilossa olleet mätäpaikat. Keväällä kuvittelin näitä parsivani kasaan auto kyljellään mutta eihän tuolla kolosessa mitään olisi oikeasti mahtunut tekemään.

Korjasin takakulmien taakse jäävät rakenteet ja sovittelin uudet akkutelineet kummallekkin puolelle.

Lopuksi hitsailin takakulmat takaisin kasaan uusia korjauspaloja käyttäen. Oikealla oleva musta korjauspala sopi paikoilleen kuin nenä päähän. Vasenpuoli kaipasi hieman enemmän askartelua ja takavalon kolonen ei silti ollut ihan oikean muotoinen. Valo tuohon kuitenkin istuu nätisti ja pieni korjauspalan kauneusvirhe jää takavalojen taakse piiloon.

Seuraavaksi pitäisi kipata bussi taas kyljelleen akkutelineiden ja sisälokareiden piiloon jäävien osien viimeistelyä ja maalausta varten.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti